K I L P A I L U T O I M I N T A



Bayllä on edustusjoukkueet sekä miesten että naisten SM-liigoissa ja veteraanien (yli 65-vuotiaat) Mestaruussarjassa. Valtakunnansarjoissa eri sarjatasoilla pelaavia Bayn joukkueita on yhteensä kahdeksan ja Lahden paikallissarjassa eli Sarjamyllyssä pelaa lisäksi kolme Bayn joukkuetta. Seuran edustajat keilaavat lisäksi runsaasti henkilökohtaisia kilpailuja ympäri Suomen ja osallistuvat joka vuosi sekä miesten, naisten, seniorien, veteraanien, nuorten että juniorien SM-kilpailuihin.
Seuran tavoitteena on antaa mahdollisimman monelle jäsenelle tilaisuus keilata erilaisissa joukkuekilpailuissa, ja näin ollen kehittää heidän omaa osaamistaan ja motivaatiotaan kilpakeilaajina. Yleisesti valtakunnansarjajoukkueiden avulla annetaan jäsenille mahdollisuus kehittää itseään kilpakeilaajina, jolloin kehittyessään heillä on mahdollisuus päästä pelaamaan ylemmille sarjatasoille. Paikallissarja Sarjamylly taas tarjoaa kaikille seuran aktiivisille jäsenille mahdollisuuden pelata matalan kynnyksen sarjapelejä. Bay järjestää myös paljon seuraotteluita kotihallissaan Lahdessa ja käymme myös vastavuoroisesti pelaamassa seuraotteluvastustajiemme kotihalleissa, mikä mahdollistaa kaikille halukkaille keilaamisen eri paikkakunnilla.



K O U L U T U S - J A R Y H M Ä T O I M I N T A
Bayn juniorit harjoittelevat ohjatusti yhdessä kerran viikossa. Valmennuksesta vastaavat koulutetut keilailuvalmentajat. Tarvittaessa junioreille järjestetään myös lisäohjausta.
Kehitysvammaisten Keilaklubi on tällä hetkellä tauolla. Toimintaa pyritään jatkamaan, mikäli ryhmään löytyy riittävä määrä osallistujia.





Kuvat: Suomen Keilailuliitto ja Riikka Ratia